Puhallusvillat taloyhtiöille

Palvelemme taloyhtiöitä lukuisten isännöitsijätoimistojen välityksellä suurista ketjuista aina yksityisiin toimistoihin, ja aika ajoin pieniäkin taloyhtiöitä suoraan. Tutustumme yläpohjatilaan katselmuksella ja laadimme tarjouksen, emme vain lisäeristyksestä, vaan muistakin sen ympärille tarpeellisista töistä yläpohjassa, tuuletusta unohtamatta.

Pelkkä vahvakaan villakerros ei vielä täysin riitä kattavaan kokonaiseristykseen. Myös villan alla olevan ilman- tai höyrynsulun tiiveys on tärkeää. 1960-luvulta alkaen pientaloissa on laajalti käytetty höyrynsulkumuovia. Normaaliin toimintaamme kuuluu lisäeristyksissäkin höyrynsulun tiiveystarkastus IV-kanavien ja savupiippujen läpivientien kohdilta, jotka ovat saattaneet olla repeytyneitä jo alusta alkaen. Vastaan voi tulla myös tiivistämättömiä saumoja.

Näistä epätiiveyskohdista asunnon lämpöä ja sen mukana kosteutta virtaa yläpohjaan, aiheuttaen näin kosteusvaurion riskin, mikäli se pääsee kondensoitumaan rakenteisiin tai peltikattoon, kun aluskatettakaan ei aina ole.

Huoneiston sisäilma puolestaan pyrkii keräämään korvausilmaa rakenteiden läpi eli myös höyrynsulun läpi yläpohjasta, jonka mukana kulkeutuu epäpuhtauksia, kuten villa- ja katupölyä. Läpivientikohdat avataan villasta tarkastus- ja tiivistystyön ajaksi.

Myös IV-kanavien eristys tarkastetaan ja kokonaan eristämättä olevat eristetään ja repeytyneet eristeet paikataan. Paloeristämättömiin harkko- tai betonihormeihin asennetaan palovillalevyt.   Kaikki roskat ja rakennusjätteet siivotaan, etteivät ne kerää kosteutta.

Tuuletus on ensiarvoisen tärkeää nimensämukaisesti tuulettuvassa tilassa. Yläpohjassa se toimii yleensä räystäiltä käsin ja joskus lisäksi päätyventtiileistä. Tarvittaessa lisäämme niitä tai asennamme alituulettimen vesikatolle. Betoni- tai ontelolaatalla tuulenohjainten asennus on helpompaa tilan salliessa. Ahtaissa tiloissa ja kevyissä yläpohjissa tuuletusta saatetaan suojata villalevyillä, jotka mahdollistavat puhallusvillan asennuksen lähemmäs reunoja.

Hyvän rakennustavan mukainen kokonaisuus on aina tavoitteena lopputulokselle. Laskemme myös pyydettäessä lisälämmöneristykselle takaisinmaksuajan. Toteutamme myös kokonaisvaltaisia eristeiden vaihtoja.

Sovimme tarvittavat tapaamiset isännöitsijän, teknisen isännöitsijän ja taloyhtiön hallituksen edustajan kanssa, niin kohteessa paikanpäällä kuin toimistossa.

Tarjoukset ja tilausvahvistukset toimitamme aina kirjallisesti etukäteen. Niistä ei löydy piilokuluja eikä yllätyksiä. Läpinäkyvyys on avainasia.