Puhallusvillan injektointi

Injektointi on suulakepuhallusta rakenteen sisään sitä purkamatta. Tyypillisiä paikkoja ovat vanhojen talojen ulkoseinien yläosat ja patterien aluset sekä alakerran lattia, etenkin ulkoseinien lähellä.

1950-luvun loppuun asti eristeet olivat sahanpurua, kutterilastua, sammalta, turvetta, hiekkaa ja muuta luonnosta kerättyä. Purua tavataan jossain määrin vielä 60-luvunkin taloissa. Sahanpuru on painunut näissä paikoissa yli 60 vuoden aikana, jättäen ilmarakoja, joista kylmyys pääsee asuntoon. Lattian alle johtuu kylmää ulkoilmaa ulkoseinistä, mikä jäähdyttää koko lattian ja saa aikaan vedon tunteen. Lämpökuvauksella nämä alueet on helppo todeta, mutta ne huomataan jo selvästi asumisessa.

Menetelmämme on porata ongelmakohtiin pieniä reikiä, joista tilaa pääsee tutkimaan kaapelikameralla. Sen avulla saadaan selville eristeiden todellinen tilanne ja täytettävän tilan koko. Tyhjät alueet täytetään puhaltamalla selluvillaa reiän kokoisella suulakkeella.

Lattian kohdalla riittää, että poraus ja puhallus tehdään vain ulkoseinien tuntumaan kuhunkin koolausväliin, joihin rakennetaan ”puhallusvillamuuri” estämään kylmyyden pääsy lattian alle. Reiät peitetään tiiveillä korkeilla.

Lattiaan voidaan puhaltaa villaa myös alapuolelta käsin tuulettuvasta alapohjasta, mikäli työskentelytilaa on tarpeeksi. Näitä eristyksiä tehdään sekä kotelo- että injektointipuhalluksina. Rossipohjan lisäeristys auttaa, mikäli alkuperäinen eristetila on kokonaan täynnä ja lattian ilma- ja tuulitiiveys on hyvä.

Ulkoseinissä vastaava työ tapahtuu niiden yläosien koolausväleissä sekä patterien alle koolausväleihin, joissa puru on painunut ja siten kylmä ei pääse enää läpi ja painavempana ilmana laskeutumaan alemmas.

Injektoinnilla voidaan siis välttyä koko eristeidenvaihdolta, seinien ja lattioiden purkutöiltä sekä uusien rakentamiselta tilalle.

Seinät voidaan toki myös sahata alaosistaan auki, pudottaa ja suurtehoimuroida purut pois ja lopuksi puhaltaa selluvillaa yläpuolelta tai rasiaporareijistä, mikäli seiniä ei muuten haluta purkaa.

Pyytäkää katselmus taloonne, niin selvitetään teille paras ratkaisu.